Tag Archives: väkivalta

Äidin rakkautta ja vihaa Kansallisteatterissa

Posted on by
1

Marko Järvikallas jatkaa Marius von Mayenburgin ja Martin McDonaghin traditiota julmuuksien näyttämöillä. Trillerimäisen kolmiodraaman keskiössä on äiti – ja äidin tuhoava rakkaus poikaansa. Näytelmässä viitataan äidin ja aikuisen pojan insestiseen suhteeseen, tai ainakin liialliseen läheisyyteen, josta molemmat ovat riippuvaisia. Saara ja Julius ovat yhdessä sairaita, miehet hyvää tarkoittavia mutta heikkoja. Äidin narsistista pahoinvointia, julmuutta ja omistushalua on vaikeaa, ellei mahdotonta vastustaa.

Saaran sisäinen maailma on mustavalkoinen, tunnekylmä ja manipulatiivinen. Se pyrkii omistamaan kohteensa, ja rajat itsen ja toisen välillä ovat häilyvät. Järvikallaksen näytelmän äiti on ehdoton ja kohtuuton: ”tämä oli sitten tässä, jos et tee niin kuin haluan”. Saaran teoissa ja sanoissa on antisosiaalisia ja narsistisia piirteitä, kuitenkin sillä tavalla, että miehet kokevat hänet myös kiehtovana ja hauskana. Mutta Saaran mustavalkoisen mielen näyttämöllä aikuiset miehet ovat voimattomia.

Isämaailma puuttuu

Hyvässä tapauksessa lapsi tutustuu jo varhain isämaailmaan. Kaikilla ihmisillä on isä- ja äitipiirteitä, feminiinisyyttä ja maskuliinisuutta. Lapsi voi tutustua molempiin puoliin kaikissa perhemalleissa. Eri ihmiset, instituutiot ja yhteisöt voivat ottaa isä- ja äitirooleja lapsen kehityksessä, ja molemmat maailmat voivat olla yhtäaikaisesti läsnä, vaikka puhutaankin siirtymästä äitimaailmasta isämaailmaan. Isämaailmassa teoilla on seurauksia, siellä on oikeita ja vääriä valintoja, vastuuta omasta itsestä. Äitimaailmassa tuki on ehdotonta, ja tarpeet tulevat tyydytetyksi ja nähdyksi. Molemmat maailmat voivat myös olla vääristyneitä tai vaillinaisia. Vanhemmuus on aina epätäydellistä.

Nuoren itsenäistyessä hänen pitää erottautua vanhemmistaan. Aikuiseksi siirtyminen näyttäisi olevan länsimaisissa yhteiskunnissa häirittyä monella tavalla. Nuoret ovat taloudellisesti riippuvaisia vanhemmistaan ja isät puuttuvat lähipiiristä. Nuori voi kokea fantasiamaailman houkuttelevammaksi kuin todellisuuden, ja siirtymä aikuisuuteen jää tekemättä tai viivästyy.

Feminiinisyyden kokeminen on perustunut naisen oman aggressiivisuuden kieltämiseen ja fantasiaan ei-aggressiivisesta identiteetistä. Äiti on suojeleva, uhrautuva ja lempeä. Japanissa raskaana olevien naisten itsemurhaluvut ovat korkeita juuri valtavien ja epärealistisien vaatimuksien vuoksi. Kollektiivisesta kokemuksesta puuttuu Suuri äiti, joka on tappavan julma; maaäiti, joka hautaa niin hyvät kuin pahat, vammautuneet ja terveet. Suuri äiti toimii kuin luonto.

Näytelmän henkilöt selviävät, mutta ne ongelmat, joita se kuvaa, voivat johtaa traagisiin lopputulemiin. Saara yrittää solmia uutta suhdetta ex-puolisoaan muistuttavan miehen, Tapanin, kanssa, mutta rakkaus aikuiseen poikaan, Juliukseen, vie voiton. Tapani yrittää tulla Saaran elämään luopumalla kaikesta omastaan.

Perhetragedioita ja satuja

 Anneli Auerin aviomies murhattiin 1.12.2006 kotonaan. Perheessä oli neljä lasta ja kaikki olivat murhahetkellä kotona. Soitto hätäkeskukseen on julkaistu ja nauhalla kuuluu miehen kuolema sekä lasten ääniä. Auerin osuutta murhaan alettiin tutkia vuonna 2009. Murhasyytteistä hänet vapautettiin vuonna 2015. Hän sai kuitenkin seitsemän vuoden ehdottoman tuomion lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista, jotka tapahtuivat vuosina 2007−2009.

26.10.2014 33-vuotias perheenäiti ajoi tahallisesti päin bussia, jossa hänen miehensä oli kyydissä. Äidin autossa sai surmansa myös kolme lasta, joista kaksi nuorimmaista, yksi- ja kaksivuotiaat, olivat pariskunnan yhteisiä. Perheenäidin on kerrottu olleen mustasukkainen.

23.11.2014 noin 40-vuotias äiti saa isän lähtemään jääkiekko-otteluun. Isän parin tunnin poissaolon aikana hän hukuttaa 1,5 kk vanhan vauvan sekä 2-vuotiaan lapsen. Perhe oli ulospäin ongelmaton, isä tunnollinen ja äidillä hyvä ura, mikään ei viitannut tekoon. Sosiaalisessa mediassa äiti oli kirjoittanut downshiftaamisesta ja siitä kuinka hyvä on olla lasten kanssa.

Naisen aggressio tunnistetaan kulttuurisesti ja juridisesti erityiseksi: äitiä oman lapsensa surmaajana käsitellään edelleen juridisesti erityistapauksena. Äidin tekemä lapsensurma tuomitaan lievemmän asteikon mukaan kuin miehen tekemä lapsen surma tai muu henkirikos. Sen taustalla on naisten historiallisen huono oikeusturva sekä turvaton taloudellinen asema, synnytyksen jälkeiset mielenterveyden ongelmat ja äidin kokonaisvaltainen vastuu vauvasta verrattuna isään. Monet perhehelvetit tänä päivänä kantavat historiallisia ja kollektiivisia taakkoja johtuen pääosin naisen vuosisatoja kestäneestä alistamisesta ja yksilöt ovat näiden voimien pelinappuloita.

Järvikallaksen näytelmässä äiti on pyrkinyt suojelemaan poikkeavasti käyttäytynyttä poikaansa, kun taas isä olisi halunnut hakea ulkopuolista apua. Tähän ristiriitaan lienee näytelmän parisuhde kaatunut. Voidaan myös ajatella, etteivät pojan ongelmat ole perinnöllisiä, vaan vuorovaikutuksessa syntyneitä: äidin psykopatologia oireilee pojassa ja miehet pelastavat itsensä ja katoavat – tai liian sinisilmäisinä tulevat tuhotuiksi. Lähes koomisella tavalla Tapani yrittää luoda suhdetta Juliukseen hahmoterapeuttisin metodein.

Saduissa käsitellään noita-akkoja, jotka tappavat ja paistavat lapsia; äitipuolia, jotka tuhoavat lapsiaan, ja vanhempia, jotka yhdessä hylkäävät lapsensa metsään kuolemaan. Hylätyn lapsen kokemus ja tuhoavan vanhemmuuden kohtaaminen on satujen tavallista ja synkkää rakennusainetta. Satuhetkiä voidaan katsoa kahdelta suunnalta: toisaalta lapsi käsittelee kauheimpia kuviteltavissa olevia asioita ja toisaalta vanhemman omat tappavat yllykkeet käsitellään turvallisesti.

Kehtolaulutraditiolla on myös vanhempaa rauhoittava funktio: on kiinnostavaa ajatella kehtolaulujen merkitystä vanhemman murhanhimoisten ja aggressiivisten yllykkeiden rauhoittajina. Se sisällyttää ja tyynnyttää nämä ei-hyväksyttävät tunteet.

Fantasiaa ja perversioita

Susanne Weldon esittää kirjassaan Mother Madonna Whore, Idealization and denigration of Motherhood (1988) varsin epämukavan ajatuksen, joka liittyy perversioihin koskien äiti-lapsi suhdetta. Naisten perversiot jäävät helpommin huomaamatta, koska ne tulevat ilmi pääasiassa suhteessa lapsiin. Miesten perversiot ovat näkyvissä, ja niitä hyväksikäyttää valtava pornoteollisuus. Weldon antaa ensin esimerkin miehen perversiosta: mies haluaa kumppaninsa käyttävän hoitajan univormua. Naisen kärsimys ja epämukavuus syntyy siitä, että hän kokee miehensä olevan kiinnostunut vain omasta fantasiastaan, se on miehen mielen luomus ja mies harrastaa seksiä tämän luomuksen kanssa, ei vaimonsa. Mies on narsistisesti identifioitunut naiseen. Yksilöllisesti nainen katoaa tässä aktissa.

Tällaista narsistista identifioitumista voi tapahtua Weldonin mukaan myös äiti-lapsi suhteessa. Lapsi katsoo äitiinsä ja näkee itsensä. Normaalisti äiti voi nähdä hetkittäin lapsessa itsensä, mutta hän korjaa tämän. Korjausliike on tässä keskeistä. Perverssissä vanhemmuudessa korjausta ei tapahdu. Äiti jää kokemukseen, jossa lapsi on osa itseä. Samantyyppisiä mekanismeja on perhesurmien taustalla, olipa tekijänä mies tai nainen. Tällaisessa tilanteessa itsensä vahingoittaminen laajenee lapsen vahingoittamiseen.

Lasten hyväksikäyttö ei aina tarkoita äärimmäisiä väkivaltaisia tai seksuaalisia tekoja vaan se voi olla kätkeytyneenä toissijaisiin päämääriin: 11-vuotias tavoittelemassa yliopistopaikkaa, vanhempien tiukkaa urheiluvalmennusta tai ylikorostuneita vaatimuksia. Saaran halu olla päästämättä Juliusta on samankaltainen narsistinen identifikaatio. Lapsi ei tule nähdyksi yksilönä vaan fantasian ruumiillistumana aivan samoin kuin kumppani sairaanhoitajafantasiassa.

Fantasia voi myös olla negatiivinen ja syyllistävä, jolloin vanhempi ei näe lapsensa potentiaalia vaan väheksyy tai kadehtii lasta ja tukahduttaa lopulta tämän kasvun. Kuin ihmeen kaupalla, tällaisestakin vuorovaikutussuhteesta voi selvitä.

Suomalainen väkivaltainen nainen?

Tilastollisesti suomalaiset naiset eivät ole sen useammin väkivaltarikoksista tuomittuja kuin naiset muualla Euroopassa. Tosin aggressiivisuutta on muunkinlaista kuin väkivaltavana purkautuvaa. Miesten tekemällä väkivallalla on useammin vakavat seuraukset, mutta väkivaltaa kohtaavat sekä miehet että naiset parisuhteissaan lähes yhtä paljon. Silti neljä viidestä poliisin tietoon tulleesta väkivallan teosta on miesten tekemä. Naisten kokema seksuaalinen väkivalta ja sen uhka ovat kasvavia ongelmia Suomessa.

Järvikallas näyttää äidin tappavan halun, joka on valmis menemään loppuun asti, ja pojan, joka lopulta pyrkii vapautumaan äidistään ja luomaan muita suhteita, irrottautumaan fantasiamaailmasta ja kokemaan epätäydellistä ja ristiriitaista rakkautta, jossa voi myös joutua hylätyksi. Rakkautta, jonka erottamaton osa on aggressio.

Teksti on myös Kansallisteatterin blogeissa ja näytelmän käsiohjelmassa. Näytelmätekstin voit ostaa Holvin verkkokaupasta!

Skyfall – kaikki äidistäni

Posted on by
12

On hämmentävää, että yksi maailman suurimmista viihdetuotteista, Englannissa kaikkien aikojen katsotuin elokuva, 23. James Bond, käsittelee tuhoavaa äitihahmoa ja kahden pojan riippuvuussuhdetta äitiinsä. Hämmentävää se on siksi, että elokuvan traumaattista ja kipeää ydintä ei heti arvaisi kaupalliseksi konseptiksi, ja myös siksi, että sen esittämät suhteiden psykopatologiat liittyvät joukkosurmiin, ja että me, yleisö, koemme ne ja elokuvan henkilöt niin fasinoiviksi ja tunnistettaviksi.

Elokuva on hyvä, paras Bond mielestäni. Jos elokuvan tulkitsee psykologisesti, sen väite päähenkilöstä ja maailmasta on radikaali, ja sen menestys kertonee jotakin väitteen osuvuudesta.

Ensimmäisessä näytöksessä M:ä (Judi Dench) kutsutaan toistuvasti ma’am. Se on hyvin lähellä sanaa ‘mom’, äiti. M käskee Bondia (Daniel Craig) hylkäämään haavoittuneen agentin, ja hetken kuluttua uhraa myös Bondin korkeampien päämäärien vuoksi. Teema toistuu myöhemmin, kun selviää, että M on hylännyt myös Silvan (Javier Bardem), tarinan antagonistin, ”pahan veljen”, pelastaakseen kuusi muuta agenttia.

Bondin patriotismia korostetaan useamman kerran. Nationalismi on se ideologia, joka ylittää yksilön ja näyttäytyy korkeimpana arvona – ja täyttää eksistentiaalisen tyhjiön. Sen vuoksi äiti uhraa poikiaan – Silvan, Bondin ja muut agentit, jotka paljastuvat Silvan koston seurauksena. Nationalismi on narsistista haavaa hoitava lääke – kuten myös Breivikin tapauksessa. Äiti vetoaa päätöksenteossaan rationaalisuuteen, ja me hyväksymme hänen perustelunsa.

Silva kertoo Bondille tarinan rotista, jotka valtasivat pienen saaren. Hänen tätinsä (yksi äitihahmo lisää) houkutteli rotat kookospähkinällä tynnyriin, mutta ei tuhonnut niitä. Nälissään ne alkoivat syödä toisiaan, kunnes vain kaksi oli jäljellä. Ne päästettiin luontoon. Ne eivät enää halunneet syödä kookospähkinää, vaan toisia rottia. Ne olivat muuttuneet. Silva näkee itsensä ja Bondin tällaisina muuttuneina rottina. Myös Bond sanoo lopuksi tapettuaan Silvan: ”Last rat standing”.

Bondin mielenmaisema on tyhjä, depressiivinen ja itsetuhoinen. Se on vailla sävyjä ja oikeita ihmissuhteita. Sana-assosiaatiokokeessa Bond vastaa sanaan ’työ’ sanalla ’murha’. M sanoo, että orvoista tulee parhaita agentteja.  Nautintoa tuottaa vain seksi, joka synnyttää illuusion yhteydestä. Bondin taustatiedoissa mainitaan ratkaisematon lapsuuden trauma, joka liittyy vanhempien kuolemaan. M on Bondin ainoa kiintymyssuhde, Bondin äiti.  Sankarin psykopatologia muistuttaa  psykopaattista narsismia. Hänen vammansa vaatii jatkuvaa stimulaatiota väkivallalla ja kuoleman läsnäoloa. Hän toimii konemaisesti koulutuksensa mukaisesti, ilman omaa subjektiivista tunnetta. Kiinnostavaa on, että hän on ihailumme kohde. Sekä Bondin psykopaattinen sankarihahmo että pahan veljen henkilökohtaisen koston tematiikkaa liittyvät joukkosurmaajien psykopatologiaan yllättävän läheisesti.

Silva nousee kapinaan tuhoavaa äitiä vastaan. Koston motiivi on henkilökohtainen, kosto on julkinen ja näyttävä. Uhreja tulee useita. Se tehdään poliisiksi pukeutuneena (vrt. Breivik). Rikollinen ei enää ole maailman herruutta tavoitteleva mielipuoli, vaan äitinsä pettämä poika.

M on aikaisemmin kavaltanut Silvan, joka sitten yritti vihollisen käsissä itsemurhaa syanidilla. Syanidi tuhosi hänen kasvonsa ja sisäelimensä. Leukaproteesi peittää epämuodostuman, jonka Silva paljastaa M:lle samalla, kun pyytää ’äitiä’ kutsumaan häntä oikealla nimellään. M ei suostu, vaan sanoo Silvan katoavan mitättömyyteen ja unohdukseen. Äidin maailmankuvassa katumus on epäammattimaista. Viesteissään Silva vaatii ’äitiään’ ajattelemaan syntejään.

Kolmas näytös tapahtuu Bondin lapsuuden kodissa, Skyfallissa. Matkustetaan ajassa taaksepäin; toisaalta kohti alkuperäistä näyttämöä, toisaalta on kysymys regressiosta. Koti tuhoutuu elokuvassa täysin, Bond sanoo aina vihanneensa sitä paikkaa.  Vihan alkuperä on siellä.

Lopussa Silva toivoo, että ’äiti’ ampuisi heidät samalla luodilla painaen päänsä ’äidin’ päätä vasten. Hyvä veljen, Bondin, heittämä veitsi kuitenkin tappaa Silvan. Myös M kuolee haavoihinsa. Bond itkee, mutta liikuttuminen on itsesääliä, kuten Breivikin kyyneleet oikeussalissa.

’Äidin’ kuolema ei johda Bondin itsenäistymiseen. ’Äiti’ korvataan ’isällä’ (Ralph Fiennes), jota Bond heti kutsuu ’M’:ksi (M = mother), ja on valmis palvelemaan tätä ”with pleasure.” Kehitystä yksilöksi ei tapahdu, vaan riippuvuussuhde jatkuu isän palveluksessa ja isänmaan hyväksi.

Elokuva nostaa esiin myös vanhan ja uuden maailman ristiriidan. Enää ei ole varjoa, jossa agentit työskentelisivät, vaan kaikki on läpinäkyvää. Alkukuvassa Bond on varjo. Elokuva käsittelee sukupolvia ja niiden eroa. Uuden sukupolven edustaja saa pyjamassaan yhdessä aamussa kannettavalla tietokoneellaan enemmän tuhoa aikaiseksi kuin Bond vuodessa. Bond vanhenee – hän ei läpäise enää testejä fyysisesti eikä henkisesti. Kun Silva kysyy, mitä Bond harrastaa, Bond  vastaa, että ylösnousemusta. Resurrection on yksi sankarin ominaisuus ja liittää Bondin Kristukseen, uhriin.

Loppukohtaus on kuitenkin perverssi, regressiivinen taka-askel: maailma asettuu vanhanaikaiseksi, jopa vanhanaikaisemmaksi kuin ’äidin’ tuhoutunut maailma – elokuvan myönteisin naishahmo puetaan Moneypennyksi jakkupukuun ja sihteerin rooliin. ’Isä’ – jota kutsutaan äidiksi – ottaa vallan, ja poika hyväksyy tämän. Taistelu Englannin puolesta, hyvään ja pahaan jakaantuneessa maailmassa saa jatkua. Uutta, ’toista’, ei syntynyt, ei transformaatiota ylösnousemuksen jälkeen, vaan regressio.