Tag Archives: narsismi

Äidin rakkautta ja vihaa Kansallisteatterissa

Posted on by
1

Marko Järvikallas jatkaa Marius von Mayenburgin ja Martin McDonaghin traditiota julmuuksien näyttämöillä. Trillerimäisen kolmiodraaman keskiössä on äiti – ja äidin tuhoava rakkaus poikaansa. Näytelmässä viitataan äidin ja aikuisen pojan insestiseen suhteeseen, tai ainakin liialliseen läheisyyteen, josta molemmat ovat riippuvaisia. Saara ja Julius ovat yhdessä sairaita, miehet hyvää tarkoittavia mutta heikkoja. Äidin narsistista pahoinvointia, julmuutta ja omistushalua on vaikeaa, ellei mahdotonta vastustaa.

Saaran sisäinen maailma on mustavalkoinen, tunnekylmä ja manipulatiivinen. Se pyrkii omistamaan kohteensa, ja rajat itsen ja toisen välillä ovat häilyvät. Järvikallaksen näytelmän äiti on ehdoton ja kohtuuton: ”tämä oli sitten tässä, jos et tee niin kuin haluan”. Saaran teoissa ja sanoissa on antisosiaalisia ja narsistisia piirteitä, kuitenkin sillä tavalla, että miehet kokevat hänet myös kiehtovana ja hauskana. Mutta Saaran mustavalkoisen mielen näyttämöllä aikuiset miehet ovat voimattomia.

Isämaailma puuttuu

Hyvässä tapauksessa lapsi tutustuu jo varhain isämaailmaan. Kaikilla ihmisillä on isä- ja äitipiirteitä, feminiinisyyttä ja maskuliinisuutta. Lapsi voi tutustua molempiin puoliin kaikissa perhemalleissa. Eri ihmiset, instituutiot ja yhteisöt voivat ottaa isä- ja äitirooleja lapsen kehityksessä, ja molemmat maailmat voivat olla yhtäaikaisesti läsnä, vaikka puhutaankin siirtymästä äitimaailmasta isämaailmaan. Isämaailmassa teoilla on seurauksia, siellä on oikeita ja vääriä valintoja, vastuuta omasta itsestä. Äitimaailmassa tuki on ehdotonta, ja tarpeet tulevat tyydytetyksi ja nähdyksi. Molemmat maailmat voivat myös olla vääristyneitä tai vaillinaisia. Vanhemmuus on aina epätäydellistä.

Nuoren itsenäistyessä hänen pitää erottautua vanhemmistaan. Aikuiseksi siirtyminen näyttäisi olevan länsimaisissa yhteiskunnissa häirittyä monella tavalla. Nuoret ovat taloudellisesti riippuvaisia vanhemmistaan ja isät puuttuvat lähipiiristä. Nuori voi kokea fantasiamaailman houkuttelevammaksi kuin todellisuuden, ja siirtymä aikuisuuteen jää tekemättä tai viivästyy.

Feminiinisyyden kokeminen on perustunut naisen oman aggressiivisuuden kieltämiseen ja fantasiaan ei-aggressiivisesta identiteetistä. Äiti on suojeleva, uhrautuva ja lempeä. Japanissa raskaana olevien naisten itsemurhaluvut ovat korkeita juuri valtavien ja epärealistisien vaatimuksien vuoksi. Kollektiivisesta kokemuksesta puuttuu Suuri äiti, joka on tappavan julma; maaäiti, joka hautaa niin hyvät kuin pahat, vammautuneet ja terveet. Suuri äiti toimii kuin luonto.

Näytelmän henkilöt selviävät, mutta ne ongelmat, joita se kuvaa, voivat johtaa traagisiin lopputulemiin. Saara yrittää solmia uutta suhdetta ex-puolisoaan muistuttavan miehen, Tapanin, kanssa, mutta rakkaus aikuiseen poikaan, Juliukseen, vie voiton. Tapani yrittää tulla Saaran elämään luopumalla kaikesta omastaan.

Perhetragedioita ja satuja

 Anneli Auerin aviomies murhattiin 1.12.2006 kotonaan. Perheessä oli neljä lasta ja kaikki olivat murhahetkellä kotona. Soitto hätäkeskukseen on julkaistu ja nauhalla kuuluu miehen kuolema sekä lasten ääniä. Auerin osuutta murhaan alettiin tutkia vuonna 2009. Murhasyytteistä hänet vapautettiin vuonna 2015. Hän sai kuitenkin seitsemän vuoden ehdottoman tuomion lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista, jotka tapahtuivat vuosina 2007−2009.

26.10.2014 33-vuotias perheenäiti ajoi tahallisesti päin bussia, jossa hänen miehensä oli kyydissä. Äidin autossa sai surmansa myös kolme lasta, joista kaksi nuorimmaista, yksi- ja kaksivuotiaat, olivat pariskunnan yhteisiä. Perheenäidin on kerrottu olleen mustasukkainen.

23.11.2014 noin 40-vuotias äiti saa isän lähtemään jääkiekko-otteluun. Isän parin tunnin poissaolon aikana hän hukuttaa 1,5 kk vanhan vauvan sekä 2-vuotiaan lapsen. Perhe oli ulospäin ongelmaton, isä tunnollinen ja äidillä hyvä ura, mikään ei viitannut tekoon. Sosiaalisessa mediassa äiti oli kirjoittanut downshiftaamisesta ja siitä kuinka hyvä on olla lasten kanssa.

Naisen aggressio tunnistetaan kulttuurisesti ja juridisesti erityiseksi: äitiä oman lapsensa surmaajana käsitellään edelleen juridisesti erityistapauksena. Äidin tekemä lapsensurma tuomitaan lievemmän asteikon mukaan kuin miehen tekemä lapsen surma tai muu henkirikos. Sen taustalla on naisten historiallisen huono oikeusturva sekä turvaton taloudellinen asema, synnytyksen jälkeiset mielenterveyden ongelmat ja äidin kokonaisvaltainen vastuu vauvasta verrattuna isään. Monet perhehelvetit tänä päivänä kantavat historiallisia ja kollektiivisia taakkoja johtuen pääosin naisen vuosisatoja kestäneestä alistamisesta ja yksilöt ovat näiden voimien pelinappuloita.

Järvikallaksen näytelmässä äiti on pyrkinyt suojelemaan poikkeavasti käyttäytynyttä poikaansa, kun taas isä olisi halunnut hakea ulkopuolista apua. Tähän ristiriitaan lienee näytelmän parisuhde kaatunut. Voidaan myös ajatella, etteivät pojan ongelmat ole perinnöllisiä, vaan vuorovaikutuksessa syntyneitä: äidin psykopatologia oireilee pojassa ja miehet pelastavat itsensä ja katoavat – tai liian sinisilmäisinä tulevat tuhotuiksi. Lähes koomisella tavalla Tapani yrittää luoda suhdetta Juliukseen hahmoterapeuttisin metodein.

Saduissa käsitellään noita-akkoja, jotka tappavat ja paistavat lapsia; äitipuolia, jotka tuhoavat lapsiaan, ja vanhempia, jotka yhdessä hylkäävät lapsensa metsään kuolemaan. Hylätyn lapsen kokemus ja tuhoavan vanhemmuuden kohtaaminen on satujen tavallista ja synkkää rakennusainetta. Satuhetkiä voidaan katsoa kahdelta suunnalta: toisaalta lapsi käsittelee kauheimpia kuviteltavissa olevia asioita ja toisaalta vanhemman omat tappavat yllykkeet käsitellään turvallisesti.

Kehtolaulutraditiolla on myös vanhempaa rauhoittava funktio: on kiinnostavaa ajatella kehtolaulujen merkitystä vanhemman murhanhimoisten ja aggressiivisten yllykkeiden rauhoittajina. Se sisällyttää ja tyynnyttää nämä ei-hyväksyttävät tunteet.

Fantasiaa ja perversioita

Susanne Weldon esittää kirjassaan Mother Madonna Whore, Idealization and denigration of Motherhood (1988) varsin epämukavan ajatuksen, joka liittyy perversioihin koskien äiti-lapsi suhdetta. Naisten perversiot jäävät helpommin huomaamatta, koska ne tulevat ilmi pääasiassa suhteessa lapsiin. Miesten perversiot ovat näkyvissä, ja niitä hyväksikäyttää valtava pornoteollisuus. Weldon antaa ensin esimerkin miehen perversiosta: mies haluaa kumppaninsa käyttävän hoitajan univormua. Naisen kärsimys ja epämukavuus syntyy siitä, että hän kokee miehensä olevan kiinnostunut vain omasta fantasiastaan, se on miehen mielen luomus ja mies harrastaa seksiä tämän luomuksen kanssa, ei vaimonsa. Mies on narsistisesti identifioitunut naiseen. Yksilöllisesti nainen katoaa tässä aktissa.

Tällaista narsistista identifioitumista voi tapahtua Weldonin mukaan myös äiti-lapsi suhteessa. Lapsi katsoo äitiinsä ja näkee itsensä. Normaalisti äiti voi nähdä hetkittäin lapsessa itsensä, mutta hän korjaa tämän. Korjausliike on tässä keskeistä. Perverssissä vanhemmuudessa korjausta ei tapahdu. Äiti jää kokemukseen, jossa lapsi on osa itseä. Samantyyppisiä mekanismeja on perhesurmien taustalla, olipa tekijänä mies tai nainen. Tällaisessa tilanteessa itsensä vahingoittaminen laajenee lapsen vahingoittamiseen.

Lasten hyväksikäyttö ei aina tarkoita äärimmäisiä väkivaltaisia tai seksuaalisia tekoja vaan se voi olla kätkeytyneenä toissijaisiin päämääriin: 11-vuotias tavoittelemassa yliopistopaikkaa, vanhempien tiukkaa urheiluvalmennusta tai ylikorostuneita vaatimuksia. Saaran halu olla päästämättä Juliusta on samankaltainen narsistinen identifikaatio. Lapsi ei tule nähdyksi yksilönä vaan fantasian ruumiillistumana aivan samoin kuin kumppani sairaanhoitajafantasiassa.

Fantasia voi myös olla negatiivinen ja syyllistävä, jolloin vanhempi ei näe lapsensa potentiaalia vaan väheksyy tai kadehtii lasta ja tukahduttaa lopulta tämän kasvun. Kuin ihmeen kaupalla, tällaisestakin vuorovaikutussuhteesta voi selvitä.

Suomalainen väkivaltainen nainen?

Tilastollisesti suomalaiset naiset eivät ole sen useammin väkivaltarikoksista tuomittuja kuin naiset muualla Euroopassa. Tosin aggressiivisuutta on muunkinlaista kuin väkivaltavana purkautuvaa. Miesten tekemällä väkivallalla on useammin vakavat seuraukset, mutta väkivaltaa kohtaavat sekä miehet että naiset parisuhteissaan lähes yhtä paljon. Silti neljä viidestä poliisin tietoon tulleesta väkivallan teosta on miesten tekemä. Naisten kokema seksuaalinen väkivalta ja sen uhka ovat kasvavia ongelmia Suomessa.

Järvikallas näyttää äidin tappavan halun, joka on valmis menemään loppuun asti, ja pojan, joka lopulta pyrkii vapautumaan äidistään ja luomaan muita suhteita, irrottautumaan fantasiamaailmasta ja kokemaan epätäydellistä ja ristiriitaista rakkautta, jossa voi myös joutua hylätyksi. Rakkautta, jonka erottamaton osa on aggressio.

Teksti on myös Kansallisteatterin blogeissa ja näytelmän käsiohjelmassa. Näytelmätekstin voit ostaa Holvin verkkokaupasta!

Kuluttaminen, narsismi ja ekoahdistus

Posted on by
1

Fantasiat loputtomasta tyydytyksestä ja mukavuudesta, tarpeen välittömästä tyydytyksestä liittyvät narsismiin. Narsismia voidaan luonnehtia harhaksi omasta suuruudesta ja erinomaisuudesta, jossa kaikkivoivan minäkuvan takana on arvottomuus ja tyhjyys. Narsistinen yksilö yrittää täyttää ulkoisen minän mahdottomat vaatimukset ja joutuu jatkuvasti turhautumaan ja masentumaan kykenemättömyydessään. Mutta tätä turhautumisen ja tyhjyyden kokemusta narsistinen yksilö pyrkii välttämään hinnalla millä hyvänsä. Narsistinen kuluttajaidentiteetti on kyltymätön ja itseään ruokkiva mekanismi. Siinä oikeaan yhteyden kokemukseen pyritään korvikkeilla, jotka eivät ikinä tyydytä pohjimmaista tarvetta eivätkä vapauta arvottomuuden tunteesta. Philip Cushman on liittänyt yhteen kuluttamisen ja narsismin amerikkalaisessa yhteiskunnassa. Tänä päivänä narsismi ei ole vain yksilön narsismia vaan se voidaan nähdä kollektiivisena, maailmankuvallisena, länsimaista yhteiskuntaa liikuttavana arvona, ei pelkästään psykopatologisena ilmiönä.

Kuluttaminen on pakonomaista käyttäytymistä, riippuvuutta. Yksilö jatkaa elämäntapaansa, vaikka ymmärtää sen olevan tuhoisaa itselleen, läheisilleen ja ympäristölle. Tämän eettisen ristiriidan tunnistaminen koetaan tuskalliseksi. Se synnyttää defensiivistä käyttäytymistä, tosiasioiden kieltämistä, riippuvuutta, välinpitämättömyyttä ja masennusta.

Kulutustottumukset puheenaiheena terapiassa rakentavat luontevasti yhteyttä potilaan ja terapeutin välillä. Yksilön identiteetti ja elämäntarina ovat niin tiukasti yhteydessä kuluttamiseen, että kuluttamistarinoiden jakaminen on mielekästä. Elämäntarinan voi kertoa kytkeytyneenä auton vaihtoihin. Narsistisesti rakentuvan kuluttajaidentiteetin sijaan voidaan rakentaa ekologista identiteettiä, jossa ruumiilliset, esteettiset ja henkiset nautinnot ovat perustana uudenlaiselle tavalle olla maailmassa ja jossa ekoahdistus ymmärretään merkityksellisenä. Melanie Joy (2010) nostaa esiin lihansyönnin, karnismin, institutionalisoituna, vallitsevana ideologiana, joka on vastoin monia keskeisiä länsimaisia arvoja. Yksilö käyttäytyy vallitsevan paradigman mukaan ja kokee tiedostamattoman ristiriidan, jota käsittelee defensiivisesti. Koska lihansyönti on dominoiva ideologia, sitä ei koeta valintana.

Ekologisten asenteiden on tutkittu länsimaissa asettuvan ainakin kahdelle akselille. Vallitseva sosiaalinen paradigma (dominant social paradigm, DSP) korostaa kasvua ja kehitystä, uskoa teknologiaan ja tieteeseen sekä liberaaliin talousajatteluun. DSP:n malliin kuuluu myös käsitys siitä, että ekologista katastrofia liioitellaan. Uusi ympäristö paradigma (new environmental paradigm, NEP) taas edustaa käsitystä ympäristökysymysten vakavuudesta ja niihin puuttumisen tärkeydestä. Ne yksilöt, joiden asenteissa korostuu DSP arvot, osoittavat vähemmän kiinnostusta ympäristökysymyksiin.

Ihmisiä tuo terapiaan erilaiset psyykkiset kärsimykset, elämänmuutokset, masennus, uupumus tai syyllisyyden tunteet. Se mikä näyttää yksilölliseltä kärsimykseltä, voi ekoterapeuttisesta näkökulmasta olla kollektiivista. Yksilö kokee syyllisyyttä elinympäristöään tuhoavasta elämäntavasta. Voimattomuuden tunne syntyy siitä, että vaikutusmahdollisuudet koetaan vähäisiksi ja ongelman mittakaava valtavaksi. Miten roskienlajittelu voi vaikuttaa väistämättömältä näyttävään massiiviseen ekokatastrofiin? Syntyy välinpitämätön asenne omaa elämää, läheisiä ja maapallon selviytymistä kohtaan. Yksilö voi myös suhtautua defensiivisesti ja kieltää elämäntapansa eettisen ristiriidan. Ekopsykologit ovat verranneet tätä toimintamallia posttraumaattiseen stressireaktioon tai amnesiaan – kieltämällä kestämättömän tilanteen ihmiset ajautuvat yhä syvemmälle itsepetokseen.

Kirjailija Iida Rauma kertoo Helsingin Sanomien haastattelussa ekologisesta ahdistuksesta, joka valvottaa öisin. ”Yritän etsiä paniikin ja asioiden kieltämisen välimaastosta jotain kompromissitapaa elää. Että olisi rehellinen sille tosiasialle, että jotain tosi uhkaavaa ja tuhoisaa on tapahtumassa, mutta pystyisi silti elämään mielekkäästi.”

Potilaitteni kokemukset johdattivat minut tutkimaan ekopsykologiaa. Niin suuri osa asiakkaista esitti kysymyksiä eettisestä elämäntavasta tai ravinnosta, ja koki ekologista ahdistusta, että se pakotti minut arvioimaan työtapojani ja antamaan tilaa ekologisille kysymyksille, myös niiden parantavalle näkökulmalle. Entä jos ekologinen ahdistus onkin perimmäinen oire eikä jonkin muun psykopatologian ilmentymää? Jos potilaitten kokemusta kuuntelisi tosissaan?

Teksti on osa artikkelista, joka ilmestyi Psykoterapia-lehdessä 1/2016

Millaisia sankareita ovat Anders Behring Breivik ja Steve Jobs?

Posted on by
1

Sankarimyytti on yleismaailmallinen, ihmisen mielessä toimiva malli. Myyttien avulla ihminen käsittää ympäröivän todellisuuden ja itsensä. Ne ohjailevat meissä olevia voimia ja impulsseja tiettyyn suuntaan. Suuri osa elokuvista, kirjoista, peleistä, saduista ja uskonnoista perustuu sankarimyyttiin. Media, mainokset ja urheilu hyödyntävät sankaritarinaa, koska se on kulttuurinen, yhteisesti jaettu malli. Sankarimyyttillä on myös kehityspsykologinen tehtävä: siirtymävaiheissa tarvitaan sankarin ominaisuuksia, jotta vanha voidaan jättää taakse ja uusi valloittaa. Joskus siirtymä epäonnistuu.

Steve Jobs on kiistatta sankari. Elämäkertatietojen perusteella voidaan olettaa, että Jobsin persoonallisuus oli narsistisesti rakentunut. Anders Behring Breivik loi sankarikuvastoa itsensä ja tekonsa ympärille. Samankaltaiset ainekset persoonallisuusrakenteissa johtivat hyvin erilaisiin tuloksiin Jobsin ja Breivikin kohdalla. Jobs ei koskaan eristäytynyt kuten Breivik. Suuruuden kuvitelma itsestä syntyy vain eristyksissä. Jobsin fantasia oli luova, Breivikin tuhoava. Jobsin fantasiaan liittynyt ideologia synnytti ennen näkemättömän bisneksen. Breivikin äärioikeistolainen maailmankatsomus johti joukkomurhaan. Hänen hihamerkissään oli teksti: The marxist hunter.

Individuaatiolla tarkoitetaan koko elämän mittaista persoonallisuuden kehitystä. Jokaiseen kehitysvaiheeseen liittyvät omat ominaispiirteensä ja riskinsä, ja kehitys voi kääntyä negatiiviseksi. Negatiivinen individuaatio tuottaa oman kuvastonsa ja symbolinsa kuten Breivikin tapauksessa. Jos siirtymä aikuisuuteen jää toteutumatta ja yksilön persoonallisuuden rakenne on narsistinen tai antisosiaalinen, on mahdollistavaarana, että fantasiasta kehittyy tuhoava. Silloin manipulatiivisen, vahingoittavan tai aggressiivisen käyttäytymisen päämäärä on aiheuttaa toisille sama kokemus pelosta, hylkäämisestä, kauhusta tai petoksesta kuin yksilö on itse lapsuudessaan kokenut. Vihasta vanhempia, maailmaa, jumalaa tai itseä kohtaan tulee psyyken keskeinen motivaatiojärjestelmä.

Länsimaissa aikuisuuteen siirtyminen on yleisesti pitkittynyt. Sen katsotaan tapahtuvan 12 –21 ikävuoden välissä, mutta se voi tapahtua paljon myöhemmin. Tässä siirtymässä sankarin astuminen mielen näyttämölle on tärkeää. Jos siirtymää ei tapahdu, yksilö jää fantasiamaailmaan, riippuvaiseksi edellisestä kehitysvaiheesta. Todellisuus ei koskaan tunnu tyydyttävältä, oikeisiin elämän haasteisiin ei koskaan vastata – fantasiassa ja hoivamaailmassa pysyminen ovat kiehtovampia vaihtoehtoja.

Kulttuurista, joukkosurman käsikirjoitusta toteuttavat alle kolmikymppiset miehet. Siirtymä aikuisuuteen on heidän kohdallaan epäonnistunut.

Sankarin mytologisessa elämässä on usein kaksoisvanhemmuuden teema (vrt . Herakles, Jeesus). Oikeilla vanhemmilla ei ole merkitystä tai toinen vanhemmista puuttuu (vrt. Jobs ja Breivik). Teeman keskeinen asema myytissä viittaa siihen, että oikeassa elämässä vanhemmuudessa menee aina jokin pieleen. Psykologinen kehitys on parhaassakin tapauksessa riskialtista, haavoittuvaa ja traumaattista. Herakleen tarinan alkulähde ja urotekojen taustavaikuttaja oli Hera, Zeuksen puoliso, joka vihasi Heraklesta.

Anders Behring Breivik kertoi psykiatreille toivovansa, ettei hänen äitinsä tulisi oikeussaliin, koska äiti on ainoa, joka voisi provosoida hänen tunteitaan. Äiti on hänen Akilleen kantapäänsä. Breivik kaavailee manifestissaan tulevaisuuden yhteiskuntaa, jossa avioerotilanteessa lapset annettaisiin automaattisesti isälle. Oikeudessa hän kertoi lapsuutensa olleen onnellinen ja normaali. Breivikin biologinen isä kävi pojastaan huoltajuustaistelun oikeudessa, mutta hävisi. Äiti on sanonut haastattelussa toivoneensa pojastaan lääkäriä tai poliisia. Breivik teki joukkosurman valepoliisina.

Narsistisen ja antisosiaalisen persoonallisuuden on todettu olevan yhteydessä rikolliseen käyttäytymiseen. Yhdysvaltalainen oikeuspsykologi Stephen Diamond kutsuu näiden yhdistelmää psykopaattiseksi narsismiksi. Saman yhteyden on havainnut vakavia persoonallisuushäiriöitä tutkinut Otto Kernberg, joka kirjoittaa pahanlaatuisesta narsismista. Persoonallisuushäiriö voidaan käsittää psykologisen kehityksen pysähtymisenä ja vääristymisenä. Diamond näkee myös depression äärimmäisen väkivallan takana: välttääkseen tyhjyyttä yksilö tarvitsee jatkuvaa jännitystä ja adrenaliinipurkauksia. Tietynlainen persoonallisuusrakenne tulee riippuvaiseksi lain rikkomisesta, raivosta, riskinotosta, päihteistä tai väkivallasta.

Sankarin täytyy kohdata seksuaalisuus, väkivalta, aggressio, ikääntyminen ja sairaudet. Hänen täytyy oppia luopumaan ja kestämään pettymyksiä. Usein sankari taistelee lohikäärmettä vastaan. Sankari edustaa energiaa, joka tappaa lohikäärmeen, jotta elämä voisi jatkua eteenpäin. Sankarimyytin teemat ovat tuttuja viimeaikaisesta yhteiskunnallisesta keskustelusta: vanhemmuus, huoltajuus, väkivalta, kuolema – ylipäätään elämän suuret eettiset ongelmat.

Yleisöä kiinnostavat negatiiviset sankarit. Sekä arkielämässä että tarinoissa kohtaamme enemmän negatiivista individuaatiota kuin täydellisiä kehitystarinoita. Kun tuhoavaan fantasiaan yhdistyy ideologinen ulottuvuus, seuraukset voivat olla Norjan joukkomurhan kaltaisia. Sankaritarinoissa kohdataan epätäydellisen maailman ja ihmisyyden haasteet. Sankarimyytin merkitys on siinä, että se tekisi todellisuudesta fantasiaa houkuttelevamman.
Nämä pohdinnat eivät kuulu vain mielenterveystyön tai oikeuspsykiatrian piiriin. Samat voimat, jotka toimivat ääri-ilmiöissä, toimivat myös meissä. Me luomme hirviöt.