C.G. Jung ja kirjallisuusterapia
Vuonna 1912 Jung sai valmiiksi tutkielmansa libidon muodonmuutoksista ja symboleista (Wandlungen und Symbole der Libido). Jung oli 35-vuotias ja liitti myöhemmin kirjoittamisprosessin keski-iän kriisiin, jossa ensimmäisen elämänpuoliskon saavutukset tulevat uudelleen arvioitaviksi ja toisen elämänpuoliskon kysymykset alkavat nousta esiin. Tutkielma oli myös lopullinen välirikko Freudin kanssa. Jung erosi Kansainvälisen psykoanalyyttisen yhdistyksen puheenjohtajan tehtävästä eikä enää koskaan elämänsä aikana ollut yhteydessä Freudiin. Vuosia kestäneen kirjeenvaihdon lopetti postikortti, johon Jung kirjoitti sitaatin Hamletista: ”Ja loppu on hiljaisuutta.”
Tässä tilanteessa Jung nosti esiin kysymyksen henkilökohtaisesta myytistä: minkä myytin mukaan me elämme? Jos emme ole siitä tietoisia, toteutamme ajan hengen mukaista kollektiivista myyttiä. Mikä oli Jungin henkilökohtainen myytti? Tämä etsintä kesti 16 vuotta ja johti Punaisen kirjan tekemiseen. Jung alkoi tutkia omaa tiedostamatontaan.
Hän noudatti metodia, jota hän suositteli myös potilailleen ja jota hän kutsui aktiiviseksi imaginaatioksi. Hän tyhjensi mielensä ja antoi mielikuvien virrata. Usein hän näki jonkin maiseman, johon hän mielikuvituksessaan meni. Maisemaan ilmestyi hahmoja, joiden kanssa hän kävi keskusteluja. Sekä keskustelut että näyt hän kirjasi muistiin. Hän kirjoitti ne ”Mustiin kirjoihin”, joihin tuli 30–35 näkyä ja noin 1000 käsinkirjoitettua sivua. Näitä sivuja hän editoi ja painatti ne. Tekstien pohjalta alkoi syntyä Punainen kirja, jonka sivut olivat myös käsinkirjoitettuja. Hän maalasi näkynsä ja lisäsi ne kirjaan.
Punainen Kirja (Liber Novus) julkaistiin kuitenkin vasta vuonna 2009. Jung ei halunnut julkaista sitä elinaikanaan, koska pelkäsi tieteellisen maineensa kärsivän eikä hän halunnut tulla mielletyksi taitelijaksi. Punaisen kirjan kuvat olivat Venetsian biennaalissa vuonna 2013.
Jung työskenteli Punaisen kirjan parissa aina vuoteen 1928 asti. Hän kutsuu Punaisen kirjan parissa viettämäänsä elämänjaksoa tärkeimmäksi ajaksi, johon kaikki myöhempi työskentely perustui. Jaksoa on myös kutsuttu ”luovaksi sairaudeksi” ja ”kohtaamisiksi tiedostamattoman kanssa.”
Ensimmäisen maailmansodan jälkeinen taide teki paljon kokeiluja fantasiamaailmojen kanssa. Jung ei ollut ainoa, joka kirjoitti ja maalasi fantasioitaan. Haluttiin ymmärtää ymmärtämätöntä, selittää selittämätöntä. Nietzschen jumala oli kuollut, Jung kohtasi jumalan syntymän omassa sielussaan. Hänen kysymyksensä oli, miten voi voittaa henkisen vieraantumisen, joka oli sen ajan sairautta. Miten voi saada sielunsa takaisin? Jung koki, että oli siihen asti palvellut aikansa henkeä ja arvoja, käytännöllisyyttä ja tietoisuutta, mutta niiden lisäksi olisi myös syvyyden henki, hyvin toisenlainen todellisuus.
Psykoterapia oli ollut tähän asti neuroosien hoitamista, psykopatologioiden kohtaamista. Nyt päämääräksi tuli individuaatio, merkitys, ehyempi elämän kokonaisuus.
Punaisen kirjan tekstit muistuttavat paljon luovien kirjoitusharjoitusten tekstejä sisällöltään ja muodoltaan. Myös Jungin psykoterapeuttinen tekniikka, aktiivinen kuvittelu, on tuttu kirjallisuusterapeuttisista kirjoitusharjoituksista. Jungille oli tärkeää mahdollisimman kritiikitön tuottaminen, mielen sisältöjen kohtaaminen ilman kritiikkiä. Sen jälkeen vapaasti kirjoitettua tekstiä piti reflektoida tietoisesti.
Jungilainen kirjallisuusterapia voisi näin ollen olla prosessi, jossa tietoisesti kohdataan tiedostamatonta materiaalia ja jonka päämääränä on individuaatio, yksilöksi tuleminen, oman myytin löytäminen. Todellisuus sisällämme on yhtä lailla todellisuutta. Fantasia, mielikuva, on fakta. Jos ihminen ei koe tätä puolta itsessään, jos hän on suuntautunut vain ulkoiseen todellisuuteen, häneltä puuttuu toinen puoli maailman kokemisesta. Kaikki on ensin kuvittelua, kuviteltua. Ja tämän sisäisen todellisuuden kohtaaminen luo merkityksiä, ihminen tulee tietoiseksi omasta myytistään.
Kirjoitus on osa tekstiä, joka julkaistiin Kirjallisuusterapia-lehdessä 1/2015