Kaikki ex-puolisot ovat narsisteja tai psykopaatteja. Siis lähes koko väestö! Persoonallisuushäiriöiden todellinen esiintyvyys on muutamia prosentteja. Halumme lyödä läheisiämme diagnooseilla on vahingoittavaa. Ne voivat olla vahingoittavia myös psykiatriassa.
Persoonallisuushäiriöt kertovat sopeutumisvaikeuksista ja vaikeuksista elää suhteissa. Ne diagnostisoidaan oireiden perusteella. Oireet ovat pienehkön ammatillisen piirin sopimia, kulttuuriin ja aikakauteen sidottuja kuvailuja. Mitään tieteellistä pohjaa niillä ei ole. Persoonallisuushäiriö ei näy aivokuvassa. Diagnoosi on muuttuva – suuri osa diagnostisoiduista ei saa samaa diagnoosia muutamaa vuotta myöhemmin. Persoonallisuushäiriöihin ei ole lääkettä.
Tarvitaanko näitä diagnooseja lainkaan? Ne periytyvät ajalta, jolloin persoonallisuus miellettiin pysyvämmäksi ja vakaammaksi kuin nykyään. Tiedämme, että persoonallisuus muuttuu rajusti elämänkaaren aikana ja että identiteetti on hetkestä hetkeen muutoksen tilassa. Persoonallisuustestejä kritisoidaan, koska nekin perustuvat pysyvään kuvaan persoonallisuudesta.
Persoonallisuushäiriö diagnoosi estää meitä näkemästä kärsimystä sen takana. Leima on lyöty, ei tarvitse pysähtyä kuuntelemaan. Se estää meitä kysymystä ikäviä kysymyksiä kuten miksi yhteiskuntamme ei siedä erilaisuutta? Miksi joidenkin on vaikea sopeutua? Mikä arvoissamme on niin pielessä, ettei toisesta ihmisestä välitetä? Mikä kasvatuksessa mättää? Kukaan ei nimittäin synny epävakaana.
Persoonallisuushäiriö diagnoosit ovat sukupuolittuneita, ja siinäkin mielessä aikansa eläneitä.
Narsistisen ja psykopaattisen persoonallisuushäiriön lisäksi myös epävakaa persoonallisuus on kiinnostanut suurta yleisöä ja viihteen tekijöitä. Epävakaa persoonallisuushäiriö, rajatila vanhalta nimeltään, on monimuotoinen ja sillä on yhteisiä piirteitä monien muiden psyykkisten ongelmien kanssa. Se muistuttaa posttraumaattista stressireaktiota ja usein sen taustalla onkin traumaattisia kokemuksia ja kaoottisia perheoloja: päihteiden käyttöä, seksuaalista hyväksikäyttöä, läheisen itsemurha tai väkivaltaa – samoja syitä kuin posttraumaattisessa stressissä.
Epävakaalla on usein ahdistus- ja masennusoireita. Hallitsemattomat ajatusvyöryt ja flashbackit kuuluvat sekä epävakaille että traumaselviytyjille. Epävakaa ihminen kokee tyhjyyttä, identiteettihäiriöitä ja tunne-elämän sekamelskaa. Hänen ihmissuhteensa ovat sekaisin. Elämä epävakaan kanssa on kuin eläisi jatkuvassa saippuaoopperassa. Ei ihme, että kyseessä on muotidiagnoosi. Epävakaa voi olla myös itsetuhoinen ja toivoton.
Rajatilaisen psyyken historia juontaa pitkälle, mutta sen modernin tutkimuksen aloitti Freud. Hän tunnisti potilasryhmän, joka ei ollut psykoottinen, mutta ei reagoinut hoitoon – sohva ei tepsinyt tähän porukkaan. Vuonna 1938 Stern erotteli kymmenen ominaisuutta rajatilaiselle potilasryhmälle. Toisen maailman sodan jälkeen rajatilailmiöstä oli tullut psykoanalyyttisen kirjallisuuden vakioteemoja: vakaita epävakaudessaan, rajatilaisista kirjoitettiin.
Persoonallisuusrakenteet jaettiin oireiden vakavuuden mukaan neuroottisiin, rajatilaisiin ja psykoottisiin. Persoonallisuushäiriön lisäksi rajatilalla tarkoitettiin persoonallisuuden rakennetta, joka saattoi olla muidenkin psyykkisten häiriöiden pohjalla. Rajatilaproblematiikka oli lähellä maanisdepressiivisyyttä ja traumaoireita.
Persoonallisuushäiriöt, kuten muutkin psykopatologiat, kuvaavat myös normaalin psyyken mahdollisuuksia ja ominaisuuksia. Ne ovat jatkumoita, jonka toisessa päässä on niin sanottu normaali psyyke ja toisessa päässä psyykkinen kärsimys.
Epävakaalla persoonallisuudellakin on normaali ulottuvuus, merkuriaaninen persoonallisuus. Merkurius on se jumala, jonka sandaaleissa on siivet. Merkurius on nopea viestinviejä, rajanylittäjä, ja elävien ja kuolleiden valtakunnan yhdistäjä. Positiivisia näkökulmia epävakaan lievempiin muotoihin ovat spontaanius, innostuminen ja omistautuminen. Merkurius liikkuu arvojärjestelmistä toisiin ja on myös kauppiaiden ja varkaiden jumala. Merkurius on transformatiivinen, muutosta tuova jumalhahmo.