Musta joutsen – vastakohtien kohtaamisesta

Musta joutsen (2010) elokuva on kuvaus prosessista, jossa psyyke yrittää tasapainottaa yksipuolista elämänasennetta. Minästä pois suljetut, vieraat puolet tuntuvat pelottavilta. Ne ovat jotakin sellaista, mitä tietoisesti halveksimme. Ne voivat myös houkutella puoleensa. Ne ovat yöpuolia, mustan joutsenen ominaisuuksia.

Vastakohtaisuuden kokeminen omassa itsessään ja vierauden ja toiseuden kohtaaminen ulkoisessa maailmassa ovat juuri nyt ajankohtaisia teemoja. Vieraan torjuminen, ja kenties lopulta tuhoaminen, johtaa myös meidän tuhoomme. Yksipuolisen asenteen johtamaa elämää eletään ’kuolleena’.

 Helgi Gardarsson on islantilainen psykiatri, jonka kanssa vedimme elokuvan pohjalta seminaarin vastakohtien kohtaamisesta Kööpenhaminan Jung Insituutissa.

Nina haluaa tanssia pääroolin Joutsenlampi-baletissa. Hänen pitää tanssia sekä mustan että valkoisen joutsenen roolit. Hänellä on valmiuksia valkoiseksi joutseneksi, mutta mustaksi hänellä on liian vähän intohimoa. Ninalla on hallitseva äiti eikä hänellä ole suhdetta omaan seksuaalisuuteensa. Hän on miellyttämishaluinen eikä kykene asettamaan rajoja. Rajoja ei myöskään ole fantasian ja todellisuuden välillä. Elokuvassa on useita kohtauksia, joissa fantasia sekoittuu todellisuuteen. Fantasiaa tarvitaan kuitenkin myös uuden syntymiseen ja nautinnon kokemiseen.

Nina ei ole psykoottinen vaan Ninan minä on yksipuolisesti kehittynyt ja hän tavoittelee täydellisyyttä. Mustan joutsenen ominaisuudet on torjuttu pois tietoisesta minäkuvasta.

Musta joutsen elokuva on individuaatiotarina, jossa psyyke pyrkii integroimaan vastakohdat ja monipuolistamaan minän yksipuolista, kontrolloitua suuntautumista. Aivan elokuvan alkuminuuteilla Nina näkee itsensä metrossa, minänsä toisen puolen. Tällaista osaminuutta, varjoa, edustaa myös Lily, joka on Ninaa paljon särmikkäämpi hahmo – seksuaalinen ja sääntöjä rikkova. Lilyllä olisi valmiudet tanssia mustan joutsenen rooli ja hänet nimetäänkin Ninan varalle.

Fantasioissaan Nina kohtaa Lilyn seksuaalisesti. Seksuaaliseen avautumiseen houkuttelee myös baletin johtaja ja ohjaaja Thomas Leroy. Symbolisella tasolla Leroy edustaa nimushahmoa, jonka tehtävä on rakentaa yhteyttä tietoisen ja tiedostamattoman mielen välille.

Tarinan kuluessa Nina kehittyy: hän kykenee nautintoon ja ilmaisemaan negatiivisia tunteitaan. Hän asettaa rajoja ja irtaantuu äidistään. Kun hänen fantasiakykynsä kehittyy, hän kykenee myös nautintoon. Hänelle syntyy ainakin aavistus elämästä ’elävänä’ eikä vain elämästä ’kuolleena’. Kontakti vastakohtien välille syntyy.

Loppuratkaisuna on kuitenkin fantasia, jossa Nina surmaa mustan joutsenen, Lilyn, ja lopuksi kuolee itse. Vastakohdat eivät tule integroiduksi vaan dikotomia säilyy – toisen pitää tuhoutua. Individuaatio on epätäydellinen, negatiivinen.

Elokuvan todellisuus on symbolista, unen todellisuutta. Tosielämässä individuaatio on aina epätäydellistä, vaikkei se johdakaan itsetuhoon. Kehitymme spiraalinomaisesti ja palaamme samoihin asioihin, joskus hitaasti, joskus kaoottisen nopeasti – useimmiten kriisin kautta. Paraneminen ei ole lopullista, terapia ei lupaa ihmeitä vaan kykyä olla kärsimyksen kanssa. Osa tätä kehitystä on vastakohtaisten ominaisuuksien hyväksyminen itsessä ja muissa, sen hyväksyminen, että samaa kohdetta voi rakastaa ja vihata. Että rakkauskin on epätäydellistä

Kommentera

E-postadressen publiceras inte. Obligatoriska fält är märkta *