Lapsi ja kriisi

Soili Poijulan Lapsi ja kriisi (Kirjapaja 2007/2016) kirjasta on otettu kolmas ja uudistettu painos. Poijula käy kriisiterapian perusteoksessa läpi tavallisimmat lapsuuden ajan traumat ja kriisitilanteet sekä niistä selviytymisen edellytyksiä ja keinoja. Kirja antaa pohdittavaa ja työkaluja niin vanhemmille, pedagogeille kuin ammattiauttajillekin. Poijula kuvaa kirjassaan trauma- ja kriisiteorioita sekä trauman hoitomuotoja. Aluksi käsitellään stressiä, kriisiä, traumaa ja surua. Perheväkivalta ja seksuaalinen hyväksikäyttö saavat oman lukunsa.

Suurimmalle traumatisoitumiselle altistaa Poijulan mukaan toisen ihmisen tahallinen vahingonteko.

Tutkimusten mukaan jopa kaksi kolmasosaa lapsista kohtaa traumaattisen tilanteen – näin ollen trauma kuuluu elämään. Sen tähden on hyvä tuntea myös luontaisia selviytymiskeinoja ja miten ne ovat syntyneet. Toisilla lapsilla resilienssi on parempi kuin toisilla. Sitä voidaan turvallisessa ympäristössä vahvistaa. ”Joillekin lapsille pettymysten kestäminen ja selviytyminen pienistäkin vastoinkäymisistä on vaikeaa, mutta on myös lapsia, jotka näyttävät selviytyvän melkein mistä vain. Selviytymisessä auttavaksi tekijäksi on paljastunut resilienssi. Se tarkoittaa yksilön joustavuutta ja kykyä palautua voimakkaan tai pitkän puute- tai stressijakson jälkeen.” Resilienssin synnynnäinen tekijä on temperamentti. Resilienssin vahvistamiseen voidaan käyttää mindfulnessia ja ongelmanratkaisukyvyn kehittämistä.

Poijula erottelee kriisiauttamisen toimintamalleja ja antaa konkreettisia esimerkkejä: miten puhua läheisen kuolemasta tai itsemurhasta, miten valmistella lasta vakavan sairauden kohdatessa, miten selittää raiskauksen tai pedofiilin uhriksi joutumisen. Joskus apuna voi käyttää satuja. Joskus voi kertoa aikuisen sairastuneista ajatuksista esimerkiksi itsemurhan tai seksuaalisen hyväksikäytön kohdalla. Lapsi ymmärtää, että aikuisen ajatukset voivat sairastua eikä tapahtumiin ole voinut ennalta vaikuttaa, koska aikuinen ei ole kertonut sairastuneista ajatuksistaan. Lapselle voi korostaa, että jos ajatukset sairastuvat, siihen voi saada apua.

Poijula kuvaa myös kriisi-interventiomenetelmiä. Lopuksi hän käsittelee muita kriisitilanteita, joita lapsi voi kohdata kuten ero, päiväkoti- ja koulukiusaaminen, vanhemman irtisanominen, vakava sairaus, loukkaantuminen, liikenneonnettomuudet, itsemurha, henkirikos, suuronnettomuus ja miten kertoa lapselle pakolaistilanteesta.

Lapsia varten ei ole kehitetty omaa kriisiteoriaa vaan se noudattelee yleistä kriisiteoriaa. Poijulan mukaan lapsille tärkeää on tieto siitä, että kriisillä on alku, keskikohta ja loppu. Surutyössä ei tarvitse olla reipas ja voimakas vaan kipeitä tunteita saa kokea. On kuitenkin hyvä tietää, että kipu hellittää. Poijula korostaa turvallista ympäristöä ja rutiinien jatkuvuutta. Yksikin turvallinen aikuinen riittää, mutta sosiaalinen verkosto, jossa kaikilla on oma rooliinsa, on tärkeä. Aikuinen ei saa pakottaa traumatisoitunutta lasta reagoimaan tietyllä tavalla, vaan hänen tulee kyetä vastaanottamaan lapsen reaktiot hyväksyen.

Kuolemasta voi puhua konkreettisesti lapsen kehitystason mukaisesti. Lapselle voi kertoa konkreettisesti, mitä vainajalle tapahtuu kuoleman jälkeen. Traumaperäinen oireilu voi jatkua useita vuosia, aikuisuuteen asti. Vaikka kirja keskittyykin lapsen kriiseihin, se on erinomaista luettavaa myös aikuisten kanssa työskenteleville terpeuteille. Ensinnäkin, koska aikuisten kriiseissä on usein lapsia osallisena, ja toiseksi, koska lapsuuden traumaattiset kokemukset säteilevät aikuisuuteen asti. ”Lapsi ei ole vain passiivinen kohde vaan hän etsii aikuista, joka on ystävällinen ja kiinnostunut.”

Häiriökehitykseltä suojelevia ominaisuuksia ovat riittävä älykkyys, tunteiden säätelykyky, myönteinen minäkäsitys, usko oman tilanteen turvallisuuteen ja oikeudenmukaisuuteen sekä motivaatio toimia omassa ympäristössä. Psykologisia tekijöitä ovat minän vahvuus, sosiaalinen kyvykkyys, ongelmanratkaisukyky sekä yhteyden kokemisen tunne. ”Vahva tunne omasta itsenäisestä minuudesta , jota kukaan ei pysty tuhoamaan, auttaa selviytymään.”

Mikään perhemalli ei ole immuuni parisuhteeseen, talouteen tai terveyteen liittyville ongelmille.

Kirjoitus on ilmestynyt Psykoterapia-lehdessä 1/2016

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *