Kuluttaminen, narsismi ja ekoahdistus

Fantasiat loputtomasta tyydytyksestä ja mukavuudesta, tarpeen välittömästä tyydytyksestä liittyvät narsismiin. Narsismia voidaan luonnehtia harhaksi omasta suuruudesta ja erinomaisuudesta, jossa kaikkivoivan minäkuvan takana on arvottomuus ja tyhjyys. Narsistinen yksilö yrittää täyttää ulkoisen minän mahdottomat vaatimukset ja joutuu jatkuvasti turhautumaan ja masentumaan kykenemättömyydessään. Mutta tätä turhautumisen ja tyhjyyden kokemusta narsistinen yksilö pyrkii välttämään hinnalla millä hyvänsä. Narsistinen kuluttajaidentiteetti on kyltymätön ja itseään ruokkiva mekanismi. Siinä oikeaan yhteyden kokemukseen pyritään korvikkeilla, jotka eivät ikinä tyydytä pohjimmaista tarvetta eivätkä vapauta arvottomuuden tunteesta. Philip Cushman on liittänyt yhteen kuluttamisen ja narsismin amerikkalaisessa yhteiskunnassa. Tänä päivänä narsismi ei ole vain yksilön narsismia vaan se voidaan nähdä kollektiivisena, maailmankuvallisena, länsimaista yhteiskuntaa liikuttavana arvona, ei pelkästään psykopatologisena ilmiönä.

Kuluttaminen on pakonomaista käyttäytymistä, riippuvuutta. Yksilö jatkaa elämäntapaansa, vaikka ymmärtää sen olevan tuhoisaa itselleen, läheisilleen ja ympäristölle. Tämän eettisen ristiriidan tunnistaminen koetaan tuskalliseksi. Se synnyttää defensiivistä käyttäytymistä, tosiasioiden kieltämistä, riippuvuutta, välinpitämättömyyttä ja masennusta.

Kulutustottumukset puheenaiheena terapiassa rakentavat luontevasti yhteyttä potilaan ja terapeutin välillä. Yksilön identiteetti ja elämäntarina ovat niin tiukasti yhteydessä kuluttamiseen, että kuluttamistarinoiden jakaminen on mielekästä. Elämäntarinan voi kertoa kytkeytyneenä auton vaihtoihin. Narsistisesti rakentuvan kuluttajaidentiteetin sijaan voidaan rakentaa ekologista identiteettiä, jossa ruumiilliset, esteettiset ja henkiset nautinnot ovat perustana uudenlaiselle tavalle olla maailmassa ja jossa ekoahdistus ymmärretään merkityksellisenä. Melanie Joy (2010) nostaa esiin lihansyönnin, karnismin, institutionalisoituna, vallitsevana ideologiana, joka on vastoin monia keskeisiä länsimaisia arvoja. Yksilö käyttäytyy vallitsevan paradigman mukaan ja kokee tiedostamattoman ristiriidan, jota käsittelee defensiivisesti. Koska lihansyönti on dominoiva ideologia, sitä ei koeta valintana.

Ekologisten asenteiden on tutkittu länsimaissa asettuvan ainakin kahdelle akselille. Vallitseva sosiaalinen paradigma (dominant social paradigm, DSP) korostaa kasvua ja kehitystä, uskoa teknologiaan ja tieteeseen sekä liberaaliin talousajatteluun. DSP:n malliin kuuluu myös käsitys siitä, että ekologista katastrofia liioitellaan. Uusi ympäristö paradigma (new environmental paradigm, NEP) taas edustaa käsitystä ympäristökysymysten vakavuudesta ja niihin puuttumisen tärkeydestä. Ne yksilöt, joiden asenteissa korostuu DSP arvot, osoittavat vähemmän kiinnostusta ympäristökysymyksiin.

Ihmisiä tuo terapiaan erilaiset psyykkiset kärsimykset, elämänmuutokset, masennus, uupumus tai syyllisyyden tunteet. Se mikä näyttää yksilölliseltä kärsimykseltä, voi ekoterapeuttisesta näkökulmasta olla kollektiivista. Yksilö kokee syyllisyyttä elinympäristöään tuhoavasta elämäntavasta. Voimattomuuden tunne syntyy siitä, että vaikutusmahdollisuudet koetaan vähäisiksi ja ongelman mittakaava valtavaksi. Miten roskienlajittelu voi vaikuttaa väistämättömältä näyttävään massiiviseen ekokatastrofiin? Syntyy välinpitämätön asenne omaa elämää, läheisiä ja maapallon selviytymistä kohtaan. Yksilö voi myös suhtautua defensiivisesti ja kieltää elämäntapansa eettisen ristiriidan. Ekopsykologit ovat verranneet tätä toimintamallia posttraumaattiseen stressireaktioon tai amnesiaan – kieltämällä kestämättömän tilanteen ihmiset ajautuvat yhä syvemmälle itsepetokseen.

Kirjailija Iida Rauma kertoo Helsingin Sanomien haastattelussa ekologisesta ahdistuksesta, joka valvottaa öisin. ”Yritän etsiä paniikin ja asioiden kieltämisen välimaastosta jotain kompromissitapaa elää. Että olisi rehellinen sille tosiasialle, että jotain tosi uhkaavaa ja tuhoisaa on tapahtumassa, mutta pystyisi silti elämään mielekkäästi.”

Potilaitteni kokemukset johdattivat minut tutkimaan ekopsykologiaa. Niin suuri osa asiakkaista esitti kysymyksiä eettisestä elämäntavasta tai ravinnosta, ja koki ekologista ahdistusta, että se pakotti minut arvioimaan työtapojani ja antamaan tilaa ekologisille kysymyksille, myös niiden parantavalle näkökulmalle. Entä jos ekologinen ahdistus onkin perimmäinen oire eikä jonkin muun psykopatologian ilmentymää? Jos potilaitten kokemusta kuuntelisi tosissaan?

Teksti on osa artikkelista, joka ilmestyi Psykoterapia-lehdessä 1/2016

One thought on “Kuluttaminen, narsismi ja ekoahdistus

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *